14.9.2003, urheilu

Tästä se lähti. ToPo löi kotonaan Mailajussit 2-0, ja kun eilen tohmajärveläiset hakivat vierasvoiton, niin SM-kulta on tosiasia. Mikko Makkonen

ToPo juhli B-poikien SM-kultaa
Tohmajärven Pompun pitkä uurastus palkittiin upeasti SM-kultamitaleilla
B-poikien pesäpallomestaruus ratkesi lauantaina Seinäjoella. Tohmajärven Pompun B-pojat juhlivat seurahistoriansa ensimmäistä mitalia - ja vieläpä kultaista - voittamalla kotijoukkueen Maila-Jussit 2-1 (1-4, 10-5, 1-0).
Petri Siitonen

ToPo oli voittanut kotonaan ensimmäisen kohtaamisen puhtaasti 2-0, joten Suomen mestaruus tuli Tohmajärvelle puhtaasti otteluvoitoin 2-0.
Toisen loppuottelun avausjakso ratkesi viimeisessä vuoroparissa, kun kotijoukkue sai kaksi vapaataivalta.
- Syötönvalvoja näki meidän lukkarin (Immo Rautiainen) syöttäneen väärästä alkuasennosta, meidän mielestä tuomiot olivat erittäin ihmeellisiä, ToPon pelinjohtaja Jukka Rautiainen kuittasi.
Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa ToPo teki kaksi juoksua. Toisessa seurasi lisää peräti viiden juoksun verran ja tilanne oli jo 7-1.
- Kyllä Maila-Jussit sinnitteli siinä tuntumassa, mutta meidän lyöntipeli aukesi ja saimme tulosta koko kentän alueelta, Rautiainen iloitsi.

Yllätysotto
ratkaisi

Kun jaksovoitot menivät tasan edettiin supervuoropariin.
ToPo aloitti sisällä saaden luotua kolmostilanteen.
- Aleksi Rautiainen otti kakkosrajanäpyllä Hannu Ikosen kotiin. Se tuli vastustajalle täytenä yllätyksenä, koska emme olleet käyttäneet tuota kikkaa aiemmin tässä ottelussa, Rautiainen kertasi.
Kotijoukkue sai vielä kolmostilanteen kahdella palolla, mutta ratkaiseva kotiutusyritys (näpy) päättyi lukkari Immo Rautiaisen räpylään.
- Silloin alkoi meidän juhlat, tyytyväinen pelinjohtaja hehkutti.
Kultamitalistien parhaana palkittiin kahdeksasta yrityksestä seitsemän kertaa kentälle mennyt kärki Pyry Takala. Kakkospalkittu oli jalkavaivainen Joni Kinnunen.
- Joni pelasi ensimmäisen jakson numerolla kahdeksan, mutta tauolta vaihdoimme hänet kolmoseksi, ja vaihtolyönnit alkoivat toimia mahtavasti, Rautiainen sanoi.

Henkinen kantti
pelkkää rautaa

ToPon B-pojille mitali oli ensimmäinen. Niin D- kuin C-pojissa tohmajärveläiset jäivät pronssitaistoon, häviten ne molemmilla kerroilla.
Nyt joukkueen henkinen kantti oli rautaa, ja kun ryhmän pelitaidot kasvoivat ottelu ottelulta ei mestaruudessa ole mitään ihmettelemistä.
- Nälkä kasvoi syödessä. Koko ajan kehityimme, näissä pudotuspeleissä henkinen kestävyys oli pelkkää rautaa.
Mestareille on luvassa vielä suuremman luokan juhlat kultamitalin kunniaksi.
- Alunperin oli suunnitelmissa, että meitä ollaan yöllä vastassa, mutta siirsimme juhlat myöhempään ajankohtaan. Viemme matkalla seitsemän pelaajaa Sotkamoon.
- Täytyy tätä kyllä juhlia, tässä on niin pitkä työ takana, äärettömän hienoa työtä tehnyt Rautiainen jutteli.

22.8.2003, urheilu
Yleisön koko kuva. Vakavaksi näyttää vetävän Arvo Havukaisenkin (alarivissä äärimmäisenä oikealla) ilmeen. Kimmo Kirves

ToPo pisti ilmeet vakaviksi
Kiteeltä asti tultiin katsomaan, kuinka Sotkamo hiosti Tohmajärven poikia
Olihan pesäpallopeli! Tohmajärven Pomppu näytti etenevän alusta asti voittoon B-poikien superpesiksen välieräottelussa Sotkamon Jymyä vastaan, ja voiton ToPo lopulta otti. Vaikeaksi tohmajärveläisten suosikit kuitenkin pelin itselleen hyvän alun jälkeen tekivät.


Aimo Salonen / Tohmajärvi

Ei Tohmajärvellä vielä välttämättä pesäpallobuumia ole, mutta melkoisen mukava tunnelma kuitenkin.
Kun maksaneita katsojia on 240 ja ilmaiseksi sisään päässeet alle 12-vuotiaat päälle, saadaan Tohmajärven pääkatsomo varsin täyteen ja jonkin verran porukkaa myös sivukatsomoihin.
B-poikien superpesiksen ensimmäinen välieräottelu Sotkamon Jymyä vastaan oli tapahtuma, joka veti paikalle jännäreitä Kiteeltä saakka. Katsomosta pystyi bongaamaan ainakin Kiteen Pallon puheenjohtajan Arvo Havukaisen, KiPan vahvan vaikuttajan Marja-Liisa Varosen sekä miesten superin pelaajat Petri Pennasen ja Joni Nousiaisen.
ToPo tarjosi yleisölleen hyvän alun: avausjaksolta hallittu 4-2-voitto ja sitten heti toisen jakson alkajaiksi huima 5-0-johto ensimmäisessä vuoroparissa.
Ja sitten: käsittämättömiä virheitä, jatkuvaa haparointia ja aseet Jymyn käsiin, joka kiitti ja löi.
Kun Jymy oli pelannut toisella jaksolla kolmannen vuoroparinsa, olivat lukemat jo tasan 5-5 ja ote näytti olevan luisumassa vieraille.
Vapauttavan juoksun ToPolle löi sitten joukkueen kakkospalkittu Aleksi Rautiainen, joka iski kolmannen tasoittavalla sisävuorolla Jymyn polttolinjan yli niin, että Petri Immonen sai tuoda 6-5-johdon.
Ja kun pää oli saatu auki, karkasi ToPo yksin tein 8-5-karkumatkalle Sotkamon lukkarin lahjoittaman kahden peräkkäisen väärän sekä jalkavaivan vuoksi jokeriksi toisen jakson alkupuolella siirtyneen Joni Kinnusen lyönnin turvin.

Otteet
heittelevät

Tilanteen vapauttavaan 6-5-juoksuun rakensi kolmoslyöjä Kosti Rautiainen, jonka läpilyönti ykköstilanteessa täytti takapesät Rautiaisen ja kumppaneiden tyhjennettäviksi. Itse asiassa Aleksi Rautiaisen lyönnissä oli eväät jopa juoksuihin, mutta tielle osunut mänty pysäytti pallon etenemisen.
Sataprosenttisiin vaihtolyönteihin innostunut Kosti Rautiainen palkittiin ToPon parhaana, mutta ratkaisevan kotiutuksen lyönyt Aleksi Rautiainen pääsi antamaan kommenit:
- Aika tyypillinen peli tämä oli meiltä, otteet tahtovat vaihdella aikalailla onnistumisista epäonnistumisiin. Kun Jymy alkoi saada niitä juoksuja toisella jaksolla, alkoivat pallot pomppia, A. Rautiainen tunnusti.
Tasatilanteessa 5-5 pelinjohtaja Jukka Rautiainen otti aikalisän, mikä tehosikin. ToPo sai purettua Jymyn palottoman ajotilanteen tappamalla kaksi peräkkäistä etenijää kotipesään, ja kolmaskin risti saatiin aikanaan taululle, kun Jymyltä loppuivat lopulta lyöjät.
- Ei siinä aikalisällä sen ihmeellisempiä juteltu. Yritettiin vain rauhoittaa toisemme, Aleksi Rautiainen totesi.
Mies iski jo avausjaksolla tasan puolet joukkueensa neljästä juoksusta, mutta kokonaisuudessaan hän ei lyöntejään kehunut:
- Kaksi niistä juoksuista tuli virhepompuilla. Lopussa alkoi osua paremmin, mutta eivät ne kokonaisuudessaan hyviä lyöntejä olleet.

Yhteinen matka
Sotkamoon

Ottelu oli kahden harvinaisen hyvin toisensa tuntevan joukkueen välinen - jopa niin, että käytännössä molemmat joukkueet saapuivat Tohmajärvelle ja poistuivat sieltä samalla Sotkamon Jymyn bussilla!
ToPon joukkueesta kun peräti seitsemän poikaa opiskelee Sotkamossa Vuokatin urheilulukiossa.
- Aika hiljainen tunnelma siellä bussissa tänne tullessa oli. Kaikki keskittyivät vain hiljaa otteluun, Aleksi Rautiainen hymyili.
Entäpä millainen oli odotettavissa paluumatkasta? Aleksi Rautiaisen hymy syveni:
- No taitaa siinä riittää tapahtumista kommentoitavaa puolin ja toisin!
Kieltämättä: B-poikien ottelun viehätys kun piili siinä, että miesten superin kaltaista, joskus tylsyyteenkin saakka yltävää varmuutta ei todellakaan nähty.
Hienoja onnistumisia kun saattoivat seurata haparoinnit, joita hiekkakentän virhepomput vielä korostivat. Molempien joukkueiden lukkaritkin syyllistyivat jopa juoksujen lahjoittamisiin vastustajalla kolmostilanteissa tulleilla peräkkäisillä väärillä.
Tapahtumia ei siis voinut todellakaan ennakoida ja jännitys säilyi aitona läpi koko ottelun.

ToPo-Jymy 2-0 (4-2, 8-5)

ToPon lyödyt/tuodut: Aleksi Rautiainen 3/1, Jonne Kemppainen 1/1,Sampo Nieminen 1/1,Ville Hämäläinen 1/0, Immo Rautiainen 1/0, Joni Kinnunen 1/1, Kosti Rautiainen 0/3, Hannu Ikonen 0/2, Pyry Takala 0/1, Jonne Pesonen 0/1, Petri Immonen 0/1. Harhaheitoilla 3 juoksua, vapaataipaleella 1.
Yleisöä: 240.